Tekstit

Kiireinen toukokuu

Tässä kohtaa kevättä on melko haasteellista ruveta tekemään mitään isompitöistä blogitekstiä. Yläkoulun opettajana korjailen nyt kokeita niin nopeasti, että ehdin sitten pikapuoliin varata aikaa lukuvuosiarviointien ja päättöarviontien tekoon. Ja Avin arpomien huikean laajojen byrokratiaselvitysten tekoon, jotka nyt vain sattuivat arpoutumaan koulullemmetähän hyvään aikaan.
Siispä säästän ne hienot blogisuunnitelmani pääosin kesälle, ja teen nyt lyhyen tilannekatsauksen sijoitussalkkuni kehitykseen.
Nimittäin varsinkin huhtikuun loppupuoli ja toukokuun alku tähän päivään asti laskettuna ovat näyttäytynyt varsin tuottoisana aikana Helsinki-keskeisen salkkuni kehitykselle, ja samoin koko Helsingin pörssille. Tällä hetkellä salkkuni on noussut lähes kymmenen prosenttia vuoden alusta, mikä ei kovin radikaalisti poikkea OMXH-yleisindeksistä. Tämä lukema on Kauppalehden virtuaalisalkun arvonkehityskäppyrästä katsottu, joten sen päälle pitää vielä laskea osingot.
Mikä on selityksenä tälle? …

Tämän iloisen veromaksajan ilon päivä oli eilen

Eilen sitten vihdoin ehdin ja sain aikaan veroilmoituksen tekemisen. Tai tarkemmin sanoen tein tarvittavat korjaukset ja lisäykset esitäytettyihin tietoihin verottajan nettipalvelussa. Ja tämä tapahtui vielä hyvissä ajoin: 15.5. olisi ollut viimeinen ilmoituspäivä. Muistakaa siis tekin veroilmoitus, ettette maksa liikaa tai jätä epähuomiossa (ja samalla rikollisesti) verotettavaa tuloa ilmoittamatta.
Pieniä huomioita tämänkertaisesta ilmoituksesta.
Esitäytettyyn veroilmoitukseen olin saanut alustavaksi veronpalautukseksi vajaan tuhat euroa, mutta sen arvion saatoin heti hylätä. Verottaja oli saanut Nordnetilta tiedon IBM:n myynnistäni, ja siitä tulleesta myyntitappiosta, mikä tietenkin alensi pääomaverotuksen loppusummaa. Sen vastapainoksi, että myyntitappiot olivat verottajan tiedossa, jättimäiset myyntivoitot Orionin ja eQ:n maltillisesta vähennyksestä olivat tietenkin verottajalta piilossa. Kotimaisen arvo-osuustilini hoitaja Nordea on toki säntillisesti ilmoittanut myyntini ver…

Veroilmoituspaperit ja uusi puhelin, tulivatko ne sittenkin yllätyksenä?

Eilen Posti toimitti minulle veroilmoituslomakkeen ja uuden tilaamani puhelimen. Ensiksi mainitun suoraan postiluukusta ja jälkimmäisen lähimmästä postitoimipaikasta noudettavaksi.
Molemmat olivat tavallaan etuajassa, jopa niin paljon, että lähettäjälläkin oli osansa asiassa, vaikka toki Postikin hoiti hommansa mallikkaasti.
Veroilmoituslaput olen tottunut saamaan viimeisten joukossa, ja nyt huhtikuu ei ole edes puolessa välissä, ja silti sain paperit kouraani. Viimeinenpalautuspäivä oli silti se mukava 15.5. Siis kyseessä oli vain omaan ennakointiini liittyvä etuaikaisuus, joka voi johtua siitä, että verottaja on järjestellyt lähetyslistojaan tänä vuonna uuteen järjestykseen tai sitten se muuten vain kokeilee Postin kanssa nopeampaa postitusaikataulua. En siis ehtinyt verottajan verkkopalveluun tekemään muutoksia ennen paperisen verolomakkeen saapumista, joten ehkä se korjausten tekeminen verkossa sujuu näiden verottajan toimittamien paperilappujen ansiosta jopa vieläkin varmemmin j…

Osinkojen ropinaa kevään kunniaksi

Kuva
Kevät on osinkojen aikaa, ainakin Helsingin pörssiin sijoittavan näkökulmasta. Minulla itselläni ei ole yhtään sellaista kotimaista osaketta, jolle maksettaisiin monta kertaa vuodessa osinkoja, joten ei ihme, että kotimaisiin osakkeisiin painottuneen salkkuni osinkosade painottuu joka vuosi kevääseen. Suomalainen tapa on, että viime vuoden osingot maksetaan tämän vuoden yhtiökokouksen vahvistamina sopivassa kohtaa kevättä.
Ensimmäiset osingot tulevat maaliskuun lopulla, tänä vuonna minulle ropisivat Nordean ja Orioninn osingot kiirastorstaina 29.3. Technopolis maksoi tällä viikolla, ja Stora Enso ja eQ ensi viikon tiistaina. Sitä seuraava viikko aloitetaan Telesten pienellä osingolla, ja loppuviikolla luvassa on vielä UPM. 
Huhtikuun viimeinen täysi viikko alkaa Yleiselektroniikalla, ja toukokuu saadaan hyvin käyntiin, kun palkan tueksi heti kuun alkuun tulee Sammon osinko. Kesäkuu sitten pelastuukin Nokian osinkojen avulla, kun kuun puolessa välissä Nokia maksaa melkein kuukausipalk…

Esittelyssä kaksi vaikuttavaa kirjaa lääketieteestä ja tieteen ulkopuolisista vaikuttimista

Tällä kertaa puhun taas kirjoista, kuten tämän blogin otsikkokin osaltaan lupaa. Ja kun otsikko nyt tuli mainittua, niin sanotaanpa saman tien, että näillä seuraavaksi esiteltävillä kirjoilla ei ole mitään varsinaista suoraa yhteyttä sijoittamisen ja säästämisen maailmaan.
Tosin molemmat käsittelevät ison rahan vaikutusta lääketieteellisiin hoitoihin. Molempien kirjojen kohdalla myös pätee se, että lainasin ne kirjastosta, ja kirjaston kirjojen lainaaminen on aivan varmasti hyvin kustannustehokkaasta ja rahaa säästävää toimintaa. Rahaa säästyy runsaasti esimerkiksi sellaisten kirjojen ostamiseen, joita ei paikallisessa kirjastossa ole.
Yhteistä näille nyt käsiteltäville kirjoille on myös se, että ne käsittelevät kumpikin tärkeää ihmisen terveyden osa-aluetta (kumpikin siis omaansa), ja sitä, mitä haittoja voi aiheutua siitä, että virallinen järjestelmä ei kaikissa kohdin nojaudukaan tieteelliseen näyttöön, vaan suuntautuu sinne päin, mihin kaupalliset intressit, toiveet hoidon toimiv…

Innoittajanani tämän alkuvuoden kuukausikatsauksiin toiminut kansansatu

Kuva
(Kansansatu-nimitys on siis tässä vain väljä ilmaus, mutta tarinan alkuperä on käsittääkseni aika hämärä. Valistakaa vaikkkapa kommenteissa, jos tiedätte paremmin. Ja tätä ei sitten ole pakko lukea, jos ei halua...)

Olipa kerran piensijoittaja, joka sai tammikuussa kirjeen, jossa mainostettiin hyvää sijoitustuotetta, joka perustui markkinoiden suunnan oikeaan ennustamiseen. Samassa kirjeessä ennustettiin yleisindeksin seuraavan kuukauden suunta. Kuukauden päästä hän sai taas vastaavanlaisen kirjeen, jossa huomautettiin viime kuun ennusteen osuneen oikeaan, ja nyt tehtiin uusi ennuste yleisindeksin suunnasta tulevan kuukauden aikana. Tämäkin osui oikeaan, ja seuraavassa kuussa sijoittaja sai taas uuden ennusteen, joka meni taas oikein.

Kun näitä oikeaan osuneita kirjeitä oli tullut jonnekin elokuuhun asti, piensijoittaja päätti, että kyllä, nyt tämä sijoitusjärjestelmä on osoittanut olevansa tarkkuudessaan todella poikkeuksellinen. Se oli niin tarkka, että siihen jo uskalsi jopa luot…

Kuukausikatsaus 2/2018

Kuva
Taas on koittanut aika yläkoulunopen sijoitussalkun kauan odotetulle kuukausikatsaukselle. Eli kuten viime kuussa lupasin, näitä kuukausikatsauksia riittää niin kauan, kuin minun sijoitussalkkuni voittaa OMXH-yleisindeksin.
Tämä johtuu vain siitä, että haluan vaihtelun vuoksi hieman mahtailla hyvällä sijoitustaidollani, ja tähän ei ole tullut kunnon tilaisuutta eräille salkkuni yhtiöille sattuneiden epäsuotuisien suhdanteiden takia. Ja mitäs mahtailtavaa siinä enää sen jälkeen on, jos yhtenäkin kuukautena tapahtuu se epätodennäköisyyden huippu, että häviän yleisindeksille...
Nyt kuitenkin myös helmikuussa salkkuni (jonka nykyinen koostumus löytyy täältä) on menestynyt paremmin kuin OMXH-yleisindeksi. Kuun lopulla tapahtunut Nokian toiveikas tiedotustilaisuus Espanjan mobiilimessuilla nosti Nokian kurssia niin mukavasti, että oma salkkuni päätyi turvalliseen etumatkaan kuun lopussa. Kuten kuva näyttää:


Tässä kuvaajassa siis on Kauppalehden nettisivun virtuaalisalkkutoiminnon avulla…

Tässä vähän mainoksia ja muuta mielenkiintoista: