Perintörahaa tilille

No niin. Viikon takaisessa blogitekstissäni lupailin jatkoa sijoitusteni raportoinnille. Eli jatketaan.

Tämä blogi siis käsittelee taloudellisia asioita, joten ihmisen elämänvaiheet typistyvät monilta kohdiltaan melko rahakeskeiseen näkökulmaan. Ja pidetään siis linjasta kiinni. Vuoden alussa viimeinen jäljellä oleva setäni kuoli melko pitkäaikaisen sairastelun jälkeen. Syöpäyhdistelmä vei lopulta voiton. Hän oli yksin maaseudulla asuva, sitkeästi omillaan toimeentuleva jäärä, joka saavutti joihinkin elämäntapoihinsa nähden varsin korkean iän.

Vaikka minkäänlainen nuukailu tuskin on läheskään oikea sana kuvaamaan hänen asennettaan elämässä, hänelle joka tapauksessa kertyi vuosien kuluessa jonkin verran varallisuutta. Testamenttia häneltä ei jäänyt, joten perintö ohjautui ensisijaisesti jäljelle jääneille sisaruksille, eli isälleni ja hänen siskolleen. Isäni oli jo alkuvaiheessa päättänyt luopua perinnöstä, koska tällöin perintöosuus jakautuisi minulle ja veljelleni vain yhteen kertaan verotettuna. Lopulta myös tätini, eli vainajan sisko päätyi vastaavaan ratkaisuun omien lastensa hyväksi.

Tämä perinnöstä luopumien on monessa tapauksessa järkevää, jos perintö on tulossa henkilölle, jolla on itsellään omasta mielestään ”riittävästi” varallisuutta, ja jos hänellä on taipumusta katsoa omaa ja perheen varallisuutta kokonaisuutena. Yhden sukupolven yli hyppääminen säästää yhden kierroksen verran perintöveroja ja lieventää yleensä veron progressiota perinnön jakautuessa pienempiin osiin. Samalla rahaa suuntautuu heti sille sukupolvelle, jolla on esimerkiksi asuntolainaa paljon, ja omaisuutta keskimäärin vähemmän. Väittäisin että tällainen tilanne on nykyään jopa melko yleinen, vaikka jotkut muut kivenkovaan väittävätkin, ettei tässä maassa ole mahdollista säästää tavallisista matalista palkkatuloista.

No, joka tapauksessa setäni oli jossain vaiheessa eläkkeelle jäätyään sijoittanut rahojaan pankkineuvojien ehdottamiin rahastoihin, osin eri pankkeihin, ja vuosikymmenten aikana ne olivat poikineet lisää varallisuutta. Perunkirjoitus ja perintöön kuuluvien rahasto-osuuksien myynti annettiin paikallisen osuuspankin toimihenkilön tehtäväksi, mikä tuppaa aina viemään aikaa. Nyt elokuun alkuun mennessä nämä monet rahasto-osuudet oli saatu myytyä. Minulle näistä perintörahoista siirrettiin neljäsosa, eli joitakin kymmeniä tuhansia euroja. Verotettavan perinnön puolelle mentiin.

* * * * *

No niin. Tämä oli kerrottava tässä blogissa siksikin, että yhtäkkiä minulla on paljon rahaa sijoitettavaksi, kun yleensä sitä kertyy suhteellisen hitaasti, varsinkin osinkokauden ulkopuolella. Selvyyden vuoksi halusin antaa selityksen sille, miksi raportoin taas uusista sijoituksista, vaikka juuri Brexitin jälkeen ostin silloisilla vähillä liikenevillä euroilla UPM:ää.

Joten kerronpa siis, että ostin viime viikolla 12.8. yhtiötä nimeltä IBM hintaan 162,2799 $/kpl. IBM on salkussani uusi yhtiö. Arvioin, että yhtiö on P/E-luvultaan kohtalainen osinkoa maksava firma, jolla on tulevaisuudessakin toimintaa.

Sitten eilen 19.8. ostin vielä Stora Enson R-osaketta hintaan 7,945 €/kpl. Stora Enson määrä tuplaantui salkussani, ja nyt noin 5 % koko sijoitussalkustani on Storaa. IBM:n osuus on reilu 4 %.

Näyttää siltä, että vaikka tarkoituksenani oli hidastella ostojen suhteen, ja odotella hintojen mahdollisista alennusta pitkin syksyä, niin minulla on kuitenkin aika voimakas tarve sijoittaa kaikki joutilas raha osakkeisiin pikaisesti. Johtuneeko siitä, että työssä on pakostakin aina miljoona keskeneräistä asiaa odottamassa, joten omien rahojen sijoituksessa on tarve saada homma valmiiksi toteuttamalla suunnitelmat heti, eikä jättää niitäkin odottamaan. Nimittäin ajatus jossain vaiheessa tulevasta hintojen notkahduksesta tai vastaavasti tasaisesta noususta tuntuu hieman stressaavalta, kun työviikkojen aikana niihin reagointi on melko hankalaa.

Ehkä saan itseni huijatuksi siihen, että ennen seuraavaa ostotoimeksiantoa odotan Nordnetin hinnastomuutosta, jonka luulisin tulevan syksyn aikana jossain muodossa. Eli antaa pankkien ensin kilpailla. Jossain vaiheessa tarkoitukseni on ainakin lisätä UPM:n osuutta salkussani. Saa nähdä, mitä tapahtuu...

* * * * *

Kommentit

  1. On kyllä järkevä ratkaisu perinnön annossa hyppäämällä yhden sukupolven yli, jotta perintövero ei olisi niin suuri. Ystäväni perheessä oli perintöasioissa hankaluutta. Mutta onneksi lopuksi ei mitään suurempaa riitaa siitä kehkeytynyt. https://www.banglaw.fi

    VastaaPoista
  2. On tullut luettua paljon artikkeleita ja blogeja koskien perinnönjakoa, perintöveroa ym. ja mutkikaalta se on kuulostanut jokaisen tapauksen kohdalla. Tämä tilanne kuitenkin käytännössä jokaisen kohdalle osuu elämän varrella, joten mainitsemasi kaltainen pohdinta sukupolven yli hyppäämisestä vaikuttaa järkeenkäyvältä. Kaltaiseni maallikko ei siitä yksin selviä, joten parempi kysyä ammattilaisen neuvoa. https://advise.fi/palvelut/yksityishenkiloille/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

S-junasta on jäljellä muistot, pääoma plus vuosittainen tuntipalkka, vaan kuukausittainen osinkojuna sen kun puksuttaa

Puolivuotiskatsaus säästöihin 2023

Marraskuun tarinoita vuosimalli 2023