Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2017.

Pankkiautomaatit kilpailevat. Mistä ne kilpailevat, kuka maksaa ja kuka hyötyy?

Tähän mennessä tapahtunutta: S-ryhmä on kilpailuttanut kauppojensa tiloissa olevat raha-automaatit, ja vaihtaa Otto-automaatit norjalaisen Nokas-yhtiön Nosto-automaatteihin. Finanssivalvonta eli Fiva on nyt yllättäen ottanut uuteen käsittelyyn vanhan ohjeistuksensa ja tästä säikähtäneenä S-ryhmä ja Nokas ovat jäädyttäneet uusien automaattien asentamisen. Olen tähän mennessä törmännyt iltapäivälehtien nettiuutisten kommenteissa ärsyyntymiseen, Fiva nähdään Otto-automaatteja ylläpitävän Automatian monopolin protektionistisena suojelijana. Näkemys tuntuu pääosin olevan, että kilpailu alentaisi hintoja, mutta Fiva ei anna kilpailun toteutua, ja automaatit vähenevät nyt ihan ehdoin tahdoin. Minun näkemykseni on hiukan erilainen. Kaikki kilpailu ei aina toimi asiakkaan eduksi, ja tässä tapauksessa on piirteitä, jossa tämä, no, eräänlainen kilpailu nostaisi hintoja merkittävästi. * * * * * Alkutilanne on se, että käteisen käyttö vähenee Suomessa. Muissa pohjoismaissa käteisen kä

Loppuviikon äkkirysähdyksen vaikutus sijoitussalkussani kuvallisesti

Kuva
Ehkä kuva selventää osakesalkkuni loppuviikon sukellusta. Tässä siis kuvallinen selitys siitä, mitä tapahtuu, kun Nokia on isoin omistus salkussa, ja kun se sitten romahtaa. Kun vielä samaan aikaan muutama muukin osake kokee oman osavuosituloksen julkistuksessa pienemmän romahduksen. En ole vieläkään päässyt siihen pisteeseen, että kertoisin osakeomistukseni eurolleen, mutta muutaman kuukauden palkkaa vastaava summa omaisuuden arvosta tuossa hävisi. Mutta siellä samoilla tienoilla se salkun arvo yhä huitelee kuin ennenkin, joten en minä tätä sijoittamista uhkapeliksi vieläkään ala kutsua. Alla on Kauppalehden sivulla olevan virtuaalisalkun näkymä salkkuni indeksoidusta tuottohistoriasta tänä vuonna. (Tämä virtuaalisalkku on siis se paikka, johon olen vuosikaudet näpytellyt koko osakesalkkuni kaikki sisällöt, ja joka edelleen tarjoaa minulle automatisoidusti ja vähimmällä vaivalla selkeät käyrät osakesalkkuni kehityksestä eri aikoina. Toivottavasti sitä ei ikinä lopeteta jonkin näe

Pieni pörssiromahdus osavuosituloksen julkaisijoilla

Eilen torstaina oli aika mojova pörssipäivä, pitää sanoa. Nokiakin laski lähemmäs 20 %. Helsingissä se siis lasketteli 17,5 %, mutta Yhdysvalloissa NYSE-pörssissä jopa 21,3 %. Nordea ja Orionkin menettivät arvostaan reippaat lukemat, kumpikin yli 6 prosenttia. Kun suunnittelin syksyn aikana tulevia pörssikauppoja, oli lähtökohtani siinä mielessä varovainen, että mitään hirmuisen suuria liikkeitä en ollut tekemässä, mutta tähän osavuositulosten aikaan suhtauduin kuin lyhyen tähtäimen optimisti. Johdonmukainen osavuositulospessimisti olisi saavuttanut paremman lopputuloksen. Viime kerrallahan kerroin jo 11.10 tekemästäni Nokia-ostosta, jonka ajattelin olevan edullinen vielä ennen osavuosituloksen julkaisua. Tämähän olisi pitänyt tehdä tismalleen päin vastoin, myydä ennen osavuosikatsausta ne muutamat vanhat Nokiat, joista verotuksellisesti on etua, ja sitten ostaa tilalle sopiva määrä osavuosituloksen jälkimainingeissa. Nyt uutena asiana voin raportoida ostaneeni UPM:ää 23

Mitä yläkoulunopelle tapahtui metsä- pörssi- ja pakkauskokorintamalla viikon aikana?

Kuva
Nyt se on sitten tapahtunut. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan havaitsin klassisen esimerkin pakkauskokoinflaation tapahtumisesta käytännössä. Kun nyt kerrankin tarvitsin Oivariinia muuallekin kuin leivän päälle tai paistinpannulle, eli aloin annostella sitä oikein grammamäärien mukaan, järkytyin. Vanha tuttu kuudensadan gramman paketti onkin jossain vaiheessa muuttunut 550 gramman paketiksi. Hinta ei missään vaiheessa ole alentunut yhdeksällä prosentilla, mutta sisältö on kutistunut. Milloin viimeksi näin vanhan tutun 600 gramman Oivariinipaketin? Onko siis elintarviketeollisuus ja maataloustuotanto saamassa niskalenkin halpuutustrendistä, ja nostamassa yksikköhintoja? Kuluttajan kannalta olisi paras, että kaikki hintamuutokset tehtäisiin avoimesti, ilman pakkauskokojen hämmennystä. * * * * * Muita hassuja tapauksia oli, kun viime viikon perjantaina K-kaupassa ostokseni olivat n. 6-7 euroa. Kun olin jo maksamassa, myyjä sanoi, että ei anteeksi, hinta onkin vähän yli

Lokakuun alku, veroja ja keräilytaloutta

Kuva
Verotuspäätös Viime vuotta koskeva verotuspäätös tuli tiedokseni toissa päivänä, eli perjantaina. Nyt ei siis menty viimeisiin mahdollisiin päiviin, kuten veroilmoituksen kohdalla kävi. Lokakuun loppuun astihan noita veropäätöksiä kaiketi vielä lähetetään. Mutta tänä vuonna yllätyin, kun joku bloggari ilmoitti saaneensa verotuspäätöksen, ja oli vasta elokuu. Niin aikaisinko joillekin onnekkaille näitä mukavia papereita postitetaan? Kun avasin kirjekuoren, ja tarkistin lopputuloksen, niin mieleeni palautui kyseisen verotusvuoden tilanne. Tonnin verran tulee tilille palautusta juuri ennen Suomi 100 -itsenäisyyspäivää, kun alkuperäinen kevään verotuspäätös ennen veroilmoitusta näytti tonnin lisämaksua. Ilmoitin keväällä normaalit tulonhankkimisvähennykseni, jotka vaikuttivat kohtalaisesti lopputulokseen, mutta pääosin palautus johtui siitä, että vuoden 2016 alussa salkunsiivousinnostuksessani myin omistamiani kotimaisia pörssiosakkeita, joista osa oli tappiolla. No,